Kodin elektroniikka ja kaunis sisustus = Genelec-kaiuttimet

Teknologian kehittyessä ja elektroniikan muuttuessa edullisemmaksi yhtä jos toistakin alkaa kiinnostamaan oman kodin kilpavarustelu esimerkiksi kotiteatterin, äänentoistolaitteiston tai ihan vain tavallisten televisioiden suhteen. Genelec-kaiuttimet ovat hyvä alku. Telkkaritkin ovat nykyään jo melko siroja ja sisustukseen sopivia, mutta muuten pian joka kodin nurkissa pursuava elektroniikka ja sen yhteensovittaminen sisustuksen kanssa saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Eri laitteita voi olla useita ja niiden muotokieli saattaa olla keskenään hyvinkin erilainen.

Ja kun puhutaan elektroniikasta niin silloin pääpainon täytyy luonnollisesti olla siinä, mihin tarkoitukseen laitteet on alunperin suunniteltu. Se, että esimerkiksi videotykin muotokieli ja väri ovat omaa silmää miellyttäviä, ei olekaan niin tärkeää jos käy ilmi, ettei kyseinen laite laadultaan olekaan tarpeeksi hyvä. Kyllä se hieman ärsyttää, jos videotykki on nätti, mutta kuvanlaatu huono.

Joten, kun meille tuli ajankohtaiseksi uudistaa kotimme äänentoistoa, halusin ehdottomasti käyttää aikaa siihen, että tekniikka on paitsi laadukasta, myös sisustukseen sopivaa ja kaunista. Onko se liikaa vaadittu?

Genelecin kaiuttimet miellyttävät silmää

Vietämme usein aikaamme isollakin ystäväporukalla kodissamme ja välillä intoudumme luukuttamaan musiikkia ja tanssimaan sen tahdissa. Musiikki on muutenkin meille tärkeä tunnelman nostattaja, ihan arjessakin. Kahlatessamme läpi eri vaihtoehtoja kodin äänentoistolle, kiinnostukseni herätti Genelec useilla erilaisilla kaiutinvaihtoehdoillaan. Valikoimista löytyi monenkokoisia, -värisiä ja -muotoisia kaiuttimia.

Yhteistä kaiuttimille oli pyöristetyt kulmat, jotka eivät olleetkaan pelkästään esteettinen juttu, vaan äänenlaatuun vaikuttava asia. Minulle selvisi, että useimpien kaiuttimien terävät kulmat aiheuttavat kuunnellessa haitallisia heijastuksia, jotka vääristävät kaiuttimien ääntä. Aivan uusi juttu minulle! Noh, joka tapauksessa pyöristetty muotokieli miellytti silmääni, joten jatkoin tutustumista Genelec-kaiuttimiin, varsinkin G-sarjaan.

Lukemani mukaan Genelecin G-sarjan kaiuttimissa pyöristetty muoto yhdistyy tarkkaan äänentoistoon. Genelec-kaiuttimet ovat ns. aktiivikaiuttimet, jotka on suunniteltu yhtenä kokonaisuutena sisältäen kaiuttimen, vahvistimen sekä muun elektroniikan. Niiden äänenlaadun pitäisi olla parempi ja maksimiäänenvoimakkuus suurempi kuin vastaavan kokoisilla kaiuttimilla. Ja ilmeisesti näin onkin, sillä liikkeessä suoritetun koekuuntelun jälkeen oli todettava, että musiikkielämys oli aivan huippuluokkaa!

Genelec-kaiuttimet voi upottaa myös seinään tai kattoon

Olimme siis päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että hankimme kotiimme Genelecit. Minua kumminkin vielä arvelutti se, että haluanko jossakin tasolla tai hyllyllä törröttävät kaiuttimet paraatipaikalle olohuoneeseemme, jossa useasti kestitsemme vieraitamme. Olen jo pitkään haaveillut seinään upotettavista kaiuttimista, ovathan ne tulleet tutuksi monesta julkisesta tilasta.

Ja sitten selvisi, että Genelecillä on valikoimissa seinään,  ja jopa kattoon, upotettavia kaiutinmalleja. Ensin huoletti se, että joudummeko nyt kuitenkin tekemään ääneenlaatuun vaikuttavia kompromisseja, mutta huoli oli turha.

Genelecin rakenteeseen upotettavien kaiuttimien akustisessa suunnittelussa on hyödynnetty pitkää kokemusta ammattitarkkailukaiuttimien suunnittelusta. Upotettavat kaiuttimet vastaavatkin suorituskyvyltään studiokaiuttimia. Vahvistin ja muu elektroniikka on erillisessä moduulissa ja se voidaan asentaa lähes mihin vaan. Kattoon ja seinään upotettavien kaiuttimien suojaverkot ja kehykset voi lisäksi maalata, jolloin ne saadaan sulautumaan sisustukseen entistä paremmin! Olin aivan myyty!

Pakko vielä mainita, että lisäarvoa ostoksellemme tuo kaiuttimien kotimaisuus. Genelecit suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa!

Nyt kun olemme jonkun aikaa elelleet uusien kaiuttimiemme kanssa täytyy sanoa, että olemme erittäin tyytyväisiä. Ääni on puhdas ja bassoa löytyy juuri niin paljon kuin haluaa. Nämä kaiuttimet tekevät niin musiikin kuuntelusta kuin leffankin katsomisesta elämyksen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *